Haku
Koira liikkuu itsenäisesti alueella, mutta sen tulisi olla huomattavasti
tehokkaampi
Ohjattavuus
Voisi olla suoraviivaisempi mutta selvittää kuitenkin tehtävän. Pysyy
hyvin ohjaajan hallittavissa.
Paikallistamistehtävä
Suorittaa 1. markkeerauksen nopeasti. 2. markkeeraus:
näkee heitot, etenee lähes alueelle, harhailee melko pitkään ennenkuin
löytää ensimmäisen. Ei selkeää muistikuvaa toisesta, eikä myöskään löydä
sitä ohjaajan tuesta huolimatta.
Riistan käsittely
Hyvää kautta linjan.
Jäljestämiskyky
-
Muut ominaisuudet
Hyvin ohjaajansa hallittavissa oleva koira.
Yleisvaikutelma
Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa työskentelevä koira joka suorittaa
tänään hyvän ohjaustehtävän. Markkeeraustehtävän ja haun epäonnistuminen
pudottaa tänään koiran palkinnoilta.
Etta ALO1 26.7, tuomari Ossi Kähärä
Haku
Kattaa aluetta löytäen kaikki riistat. Käyttää melko paljon aikaa.
Ohjattavuus
Helposti ohjattavissa.
Paikallistamiskyky
Näkee heitot. Hyvä muistikuva. Hakee viimeksi heitetyn
suoraviivaisesti, ensimmäiseksi heitetyn rannan kautta.
Riistan käsittely
Moitteeton.
Jäljestämiskyky
Selvittää jäljen.
Muut ominaisuudet
-
Yleisvaikutelma
Melko nopea koira. Hyvä työinto. Helposti ohjattavissa.
Selvittää kokeen tehtävät.